Viime viikonloppuna oltiin mökillä kalastelemassa ja tietenkin otin koirat mukaan. Siellä meressähän ne polski ja huomattiin vasta myöhemmin kalareissulla, että vedessähän on sinilevää. Olisi pitänyt huuhdella koirat mökillä, mutta jotenkin ei vain tullut mieleen ja siitä saiki koirat kärsiä myöhemmin. Kotona huomasin, että molemmille oli tullut ihottumaa. Nikille vain punoitusta ja pientä kutinaa (mahdollisesti tiheä paksu karva suojasi ihoa). Karvaton Hiro taas kärsi vähän enemmän, se meni syömään takajaloista kaikki karvat työpäivän aikana sekä mahan sai aika pahaan kuntoon. Pesin Hiron ja huomasin, että heti pesun jälkeen kutiaminen helpotti ja paljon. Vielä poika vähän kapsuttelee, muttei todellakaan siinä määrin mitä se oli ennen pesua. Ihokaan ei enään punoita kummallakaan ja Hiron iho ei ole enää verellä vaan on hyvin rupeutunut. Ei ole onneksi alkanut märkimään mitenkään. Hiro ei ole tällä hetkellä mitenkään komeassa kunnossa kun on aikamoinen kaljujalka, mutta kyllä se siitä :) onneksi sillä on jo parempi olla. Eipä koirat enää mene vähään aikaan uimaan mihinkään, ennen kuin olen tarkastanut veden sinilevän varalta. Tässä muutama kuva mökki reissulta.