Lähdettiin lauantaina ajelemaan mökille ja oltiin siellä yksi yö. Otin koirat tietenkin mukaan ja oltiinkin ihan rauhallisesti kun Nikin kunto ei oikeen mihinkään muuhun nykyään riitä kun makoiluun :D Iines sen sijaan oli varsinainen tutkimusmatkailija, koko ajan tontilla pysyi mut aina oli jossain kauempana tutkimassa kaikkea. Nikillä tosiaan tänään sunnuntaina tuli 50 vuorokautta täyteen ensimmäisestä astutuksesta eli varsinaiseen H-hetkeen pitäisi olla n. 2 viikkoa aikaa, riippuen tietysti pentueen koosta ja vielä kun Niki on ensikertalainen ni voi tulla hieman etuajassa. Tänään Nikiltä lähti hirvittävä määrä karvaa mahan alueelta, että pentuset pääsee helpommin juomaan maitoa.
Niki alkaa olla jo aika valtava kuten viimisestä kuvasta sen selvimmin näkee, mutta onneksi Niki voi hyvin :) Edelleenkin jännitys kasvaa!