Lähdimme reissuun torstaina aamulla koirien kanssa. Suuntana oli Latvia ja viikonlopun näyttelyt. Olimme reissussa to-ma kun halusimme siinä ohessa vähän myös lomailla. Satama-alueella koirat saivat huomiota monilta kun lädimme käppäilemään kun ei vielä laivaan päässyt. Laivassa koirat olivat myös hienosti. Ilmat suosivat kyllä koko reissun ajan, vasta lähtöpäivänä maanantaina oli pilvistä ja viileämpää.
Viron hujautimme nopeasti ohi ja saavuimme Latviaan. Päätimme pysähtyä ihanille hiekkarannoille hieman juoksuttamaan koiria.
Kun saavuimme hotellille, lähdettiin miltei heti lenkille koirien kanssa läheiselle järvelle. Tämä olkikattoinen hotelli oli aivan upea. Ihana ravintola, uima-allas ja erittäin hyvä palvelu. Ja mitä mahtavimmat lenkkimaastot koirille.
Perjantaina vaan rentouduimme ja söimme paljon hyvää ruokaa. Lauantaina suuntasimme näyttelyyn. Valkkareita oli ilmoitettu 11, joista vain 2 oli Latviasta ja loput Suomesta. Hiron luokassa oli yhteensä 3 suomalaista junnu-urosta. Hiro sijoittui luokassaan ensimmäiseksi ja sai junnuSERTin :) Tuomari tykästyi kovasti Hiroon ja valitteli paras uros -kehässä, että jos olisi ollut aavistuksen valmiimpi ni ois yltäny ensimmäiseksi. Arvostelu: Very nice built 1 year old. Correct head. Good neck. Excellent forechest. Good topline. Correct angulations. Good coat and colour. Moves very well. Good temperament.
Nikin luokassa oli myös yhteensä 3 valio narttua. Niki sijoittui toiseksi. Tuomari valitteli, että oli vaikea valinta, koska olivat kuin yksi ja sama koira. Niki sijoittui paras narttu -kehässä toiseksi ja sai SERTin. Näin ollen Nikistä tuli myös Latvian muotovalio! Arvostelu: Nice feminine female. Feminine head. Enough neck. Excellent forechest. Good back and body. Correct angulations behind. Nice coat and colour. Moves well from a side. Moves well up and down. Nice presentation.
Kehän jälkeen lähdettiin takaisin hotellille lepäämään ja syömään. Illemmalla lähdettiin takaisin näyttelyalueelle, koska olin ilmoittanut koirat parikilpailuun. Niki ja Hiro esiintyivät hienosti, mutta jatkoon valittiin vain pikkukoiria.
Sunnuntaina suuntasimme uudestaan näyttelyalueelle, eikä tosiaan ollut mitään odotuksia, koska edellisenä päivänä oli mennyt niin hyvin. Hiro teki saman minkä edellisenä päivänä eli voitti oman luokkansa ja sai junnuSERTin ja oli taas PU2. Tämäkin tuomari tykästyi Hiroon erittäin paljon. Arvostelu: Dog shows quality and balance. The head is correct, body lenghts is correct. Strong back,well round croup. Good angulations, good forechest. Excellent pigmentation. Coat in good condition. Correct in texture and colour. Harmonic movement.
Nikillä meni melkein samalla tavalla kuin edellisenä päivänä, esiintyminen kyllä tökki todella pahasti, en tiedä mistä oli mennyt niin veteläksi :/ Niki oli kuitenkin VAK2, PN3 ja SERT. Kysyin kehäsihteeriltä, että eihän me voida sitä SERTiä enää ottaa vastaan, mutta sanoi, että kerää vaan. Arvostelu: Quality bitch. Good head and strong bones. A little brownish eyes.Could have more rich of neck. Strong back, good angulations. Correct coat. Good fluent, strong movement.
Kävimpä myös händläämässä vähän muutakin rotua, kun apua tarvittiin. Eli pääsin esittämään ihanaa grand basset griffon vendeeniä :)
Koirat saivat näyttelystä tuliaisiksi patukan ja pallon. Kyllä Hiro tykkäsi kovasti kun reppana nukahti patukka suussa.
Kävimme myös sunnuntaina pyörähtämässä parikilpailussa ja meni taas hienosti. Tulimme kuudenneksi ja uskon, että olisimme päässeet palkontosijoille (1-5), ellei Niki olisi alkanut kakomaan isossa kehässä juoksutuksen aikana.
Kotiin lähdettiin maanantai aamuna ja matkanvarrella pysähdyttiin samaiselle rannalla kuin aikaisemmin. Kotona oltiinkin jo maanantai iltana. Aivan ihana reissu oli!