On kyllä ollu koulun kanssa niin taas kiirettä, että päivitykset on jäänyt vähän vähemmälle. Hirollakin tuli perjantaina täyteen 11 viikkoa ja painoa on yli 11 kiloa. Muutamia metsälenkkejäkin ollaan heitetty ja hienosti se Hiro osaa metsässä kulkea muun porukan joukossa. Ollaan Hiron veljeä, Heppua käyty muutaman kerran moikkaamassa myös. Ensi viikolla koittaakin Nikin ja Hiron rokotukset, saa nähdä miten Hiro selvi
Käytiin myös valkkaritreeneissä taas ja Heppukin saapui paikalle. Vähän taas leikittiin ja kummasteltiin maailman menoa.
Nikillä on kyllä nyt aika pitkälti kaikki karvat jo lähteny, eli toivotaan parasta, että se turkki alkaa siitä pikkuhiljaa kasvamaan. Aika epätoivoiselta näyttää. Lihaksia ollaan yritetty saada lisää kun Niki pääsi laihtumaan aivan liikaa synnytyksen jälkeen.
Saimme myös viime lauantaina vieraaksemme Riikan ja Jaden. Siitäkös Hiro riemastui! Taas oli poika jakelemassa pusuja ja jopa Niki ja Jadekin aloittivat hurjat takaa-ajo leikit. Aurinkoinen ilma muuttui yhtäkkiä kaatosateeksi ja raekuuroksi, siinä sitten seisoskeltiin katoksessa.
Hiro ja Iines tulee nykyään hienosti jo toimeen, Hirokin osaa jättää jo Iineksen täysin rauhaan ja usein kaksikko makaileekin lähekkäin.