Hiro on päässyt tutustumaan taas uusiin koirakavereihin :) Viime viikolla käytiin lenkillä yhdessä Emilian ja Sawa-valkkarin kanssa, heistä lisää TÄÄLLÄ. Hyvin tuli kaikki toimeen vaikka mukana oli muutama lelu. Pientä kiusaamisen meininkiä oli välillä havaittavissa, kaksi yhtä vastaan, mutta kohde aina vaihtui. Eli hienosti meni! Kuvia tuli taas otettua, harmi vain kun oli niin hämärä päivä.
Lauantaina Hiro pääsi tutustumaan vuoden ikäiseen saksanpaimenkoira narttuun, Mandiin. Kovasti Hiro tytöstä tykkäsi ja koko lenkin ajan yritti toista pusutella. Lopuksi ne sai onneksi pihalla vähän juostakkin. Oon kyllä pitäny Hiroa aika pienikokoisena, mutta Mandin rinnalla Hiro oli aikas iso. Leveys tuntuu olevan sakemanneilla aika olematon ja Hiro kun taas on aika massiivinen luustoltaan. Pahoittelen kuvien laatua, ei sattunut olemaan muuta kuin puhelin mukana.
Hiro alkaa nykyään olemaan jo ehkäpä hieman Nikiä isompi, tässä vielä ihana kuva äidistä ja pojasta nätisti tassut päällekkäin.