Hirolla on nyt täyteen 15 viikkoa eli kohta se on jo 4kk! Aika rientää ja lujaa. Tänään kurkistelin Hiron suuhun ja kaksi hammasta siellä jo mukavasti heilui ja onkin irtoamassa, lisäksi sieltä pilkotti jo yksi uusi hammas :) Painoa Hirolla on nyt hieman yli 16 kiloa, mutta aika pieneltä tuo vielä vaikuttaa. Pentukarvakin on alkanut jo hieman irrota ja karkeampaa karvaa on ilmestynyt tilalle, vielä toki saan oottaa, että säänkestävä turkki tuolle pikku miehelle tulee.
Iines on parantunut pissaongelmista oikein hienosti ja nyt vanhassa rouvassa virtaa taas ihan uutta energiaa! Ikääkin sillä on jo 10v ja 5kk :)
Nikillä on edelleen epätoivoinen turkinkasvatus menossa :D Synnytys siis vaati veronsa. Onneks Niki on kasvattanut jo pohjavillan takasin ja pidempikin turkki on jo kasvussa. Toistaiseksi kuitenkin Niki muistuttaa lyhytkarvaista enemmän kuin pitkäkarvaista :( Häntäkin on ihan koinsyömän näköinen.
Käytiin eilen syksyisellä metsälenkillä ja tuli kerrankin otettua kamera mukaan. Mukana lenkillä oli Tia koiriensa Lukan ja Milon kanssa. Tässä kuvasatoa: